Kohdeopas Taipei

Valloittava Taipei

Kiinan ja Filippiinien välissä sijaitseva Taiwan on Aasian nouseva matkakohde, josta reppureissaajien keskuudessa on supistu jo pitkään. Saarella on tarjota kaikkea, mitä täydelliseltä matkakohteelta toivoa saattaa: kaunis vuoristo, sademetsiä, kuumia lähteitä, paratiisirantoja, kulttuuria ja trendikkään suurkaupungin vilinää. Saaren valloittava pääkaupunki Taipei on kuin kiinalainen versio Tokiosta tai Soulista, mutta huomattavasti näitä edullisempi. Taiwanissa voit törmätä sellaisiin kiinalaisen kulttuurin helmiin, jotka ovat kadonneet Manner-Kiinasta. Taipeita pidetään myös yhtenä Aasian parhaista ruokakaupungeista, jossa hersyvät katukeittiöt ja palkitut gourmet-annokset kutkuttelevat matkailijoiden makuhermoja.

Kestävä matkailu on yksi tämän päivän matkailun ajankohtaisimpia teemoja. Vastuullisen ekomatkailijan kannattaakin suunnata nyt Taiwaniin, sillä maa on panostanut aivan erityisesti ympäristönsuojeluun. Viime vuosina Taipeihin on rakennettu runsaasti erilaisia pyöräteitä ja maisemareittejä. Youbike-kaupunkipyörän vuokraaminen on erittäin helppoa, ja pyöräasemia löytyy ympäri kaupunkia. Myös luotijunaverkostoon on tehty mittavia satsauksia.

Night time traffic in Taipei

TUTKIMUSMAA

Vuonna 2016 Taipei toimi maailman designpääkaupunkina. Erilaiset kulttuuritapahtumat valtasivat tuolloin sen kadut, ja kaupunki valloitti paikkansa entistä useamman matkailun harrastajan toivelistalla. Taipeissa sijaitseva kohdeyliopistomme Shih Chien University on valittu yhdeksi maailman parhaista muotoilualan yliopistoista.

Taiwan ei olisi voinut saavuttaa statustaan yhtenä Aasian neljänä tiikerina ilman jatkuvia sijoituksia koulutukseen. Vuonna 2017 Taiwan sijoittui sijalle 15/137 World Economic Forumin Global Competitiveness raportissa, saaden hyviä pisteitä eritoten koulutuksesta. Taiwan tunnetaan kenties parhaiten maailmana informaatio- ja kommunikaatioteknologiakeskittymänä. Jos pyrit tietotekniselle alalle ja etsit verkostoitumismahdollisuuksia, kannattaa ehdottomasti mennä Taiwaniin. 

Vaikkakin kehitys ja innovaatio kuuluvat Taiwanin vahvuuksiin, siellä säilyy silti perinteinen kiinalainen kulttuuri ja perinteiset arvot, joista osa on hukkunut manner-Kiinassa. Yhdistä nämä ystävälliseen väestöön ja saat mielenkiintoisen ja vastaanottavaisen ympäristön, jossa opiskella esimerkiksi Mandariinikiinaa.

Faktoja

red flag with a blue square in the top left. A white sun is on the blue square

Maa: Taiwan (Kiinan tasavalta)
Pääkaupunki: Taipei
Pinta-ala: 35,883 km2
Asukasluku: 23,55 miljoonaa
Kielet: mandariinikiina
Valuutta: New Taiwan dollar (NTD)
Uskonto: buddhalaisuus, taoismi, kristinusko
Aikavyöhyke: UCT + 8

  • Taipein parhaat

    Large city with a huge tower in the middle

    Niskasi saattavat olla kovilla yläilmoihin tähystäessäsi! Tämä bambukasvin muotoinen pilvenpiirtäjä on Taipein maamerkki. Rakennuksessa on yhteensä 106 kerrosta, joista 101 on maan päällä, mistä rakennus on saanut myös nimensä. Taipei 101:stä tuli maailman korkein rakennus sen valmistuttua vuonna 2004. Se ohitti tuolloin 508 metrin korkeudellaan Kuala Lumpurissa sijaitsevat Petronasin kaksoistornit. Rakennus jäi kuitenkin kakkoseksi kuusi vuotta myöhemmin valmistuneelle 828 metriä korkealle Burj Khalifalle, joka sijaitsee Dubaissa. Taipei 101:ssä on maailman toiseksi nopeimmat hissit, joiden koneisto on suomalaisen Koneen valmistama. Hissikyyti näköalatasanteelle on jonottamisen arvoinen, sillä näkymät ovat huikeat!

    National Palace Museum

    Älä missaa tätä! Museossa on esillä harvinaisia kiinalaisia esineitä, jotka Kai-šek-joukot toivat mukanaan Pekingin Kielletystä kaupungista paetessaan kommunisteja toisen maailmansodan jälkeen.

    A palace is in the background with multiple Taiwanese flags. Tourists mingle in the walkway in the front and on the palace itself. Many have cameras out

    Beitoun kylpylät

    Kylpyaika! Hyppää Taipein keskustassa metroon ja ota suunnaksi Beitou. Vain puolen tunnin kuluttua olet saapunut Beitouhun, joka on kuuluisa kuumista lähteistään. Alueelta löydät useita kylpylöitä.

    A red brick building with large windows and a white balcony

    Taipein kungfutselainen temppeli

    Taipein kungfutselainen temppeli valmistui vuonna 1879. Täällä voit nähdä harvinaisia yayue-tanssiesityksiä. Yayue on antiikinaikainen kiinalaisen musiikin ja tanssin muoto.

    Traditional Taiwanese temple and architecture

  • Maantiede ja alueet

    A map showing the island of taiwan, major cities there, and geography

    Taiwan on pieni 394 kilometriä pitkä saari Kiinan ja Filippiinien välissä. Sen pääkaupunki Taipei sijaitsee vain kahden tunnin lentomatkan päässä Shanghaista ja Hongkongista. Taiwanin sijainti on siis täydellinen, mikäli haluat tutustua lähemmin myös Kiinan suurkaupunkeihin.

    Taiwan on samalla leveyspiirillä Havaijin ja Meksikon kanssa. Ilmasto on subtrooppinen, ja saarella riittää kauniita laaksoja ja ikivihreitä metsiä tutkittavaksi. Taiwanin vuoristoinen itäosa houkuttelee puoleensa vuorikiipeilijöitä. Länsiosa puolestaan on laajaa rannikkotasankoa, ja siellä sijaitsevat myös Taiwanin suurimmat kaupungit.

    Pääkaupunki Taipei, joka sijaitsee aivan saaren pohjoiskärjessä, on 2 miljoonan asukkaan metropoli. Sen länsiosaa halkoo Tamsui-joki.

  • Ilmasto ja luonto

    A woman carries an umbrella. It is raining
    Be prepared for rain in Taiwan!

    Taipeissa ei ole tarvetta talvitakille! Kaupunki sijaitsee subtrooppisella vyöhykkeellä, minkä johdosta lämmintä säätä riittää vuoden ympäri. Sijainti Tyynellämerellä tuo tullessaan myös sateita, joten sateenvarjolle on käyttöä. Vuodenaikoja ei juuri erota toisistaan, mutta yleisesti ottaen kesä on kuuma ja talvi viileämpi ja kuivempi.

    Kevät alkaa maaliskuussa ja päättyy toukokuussa. Silloin kaupungin puutarhat ovat täydessä kukoistuksessaan. Sää on mukavan lämmin ja ilman takkia pärjää vallan mainiosti. Sää muuttuu lämpimämmäksi ja kosteammaksi kesän lähestyessä. Keskilämpötila keväällä on noin 20 °C.

    Kesäkausi jatkuu toukokuulta syyskuulle. Kesäisin Taipei on hyvin kuuma ja kostea, ja silloin tällöin esiintyy myös sademyrskyjä ja taifuuneja. Rakennuksissa on yleensä tehokas ilmastointi, joten kuumuudelta on helppo päästä välillä suojaan. Sadekuurot ovat voimakkaita ja osuvat kohdalle monesti aivan yllättäen. Useimmiten ne ovat kuitenkin onneksi lyhytkestoisia.  Keskilämpötila on kesällä noin 30 °C.

    A white gate with mandarin text on it stands in the middle of a square. A temple like building is in the background. The sun is shining and there is a single white cloud in the sky
    The sun shining over Freedom Square in Taipei

    Syyskuu, lokakuu ja marraskuu ovat syyskuukausia. Kevään ohella syksy on sään suhteen paras aika matkustaa Taipeihin. Taifuunikausi loppuu syyskuun jälkeen ja sää muuttuu kuivemmaksi ja aurinkoisemmaksi. Marraskuussa keskilämpötila on noin 20° C.

    Joulukuu, tammikuu ja helmikuu ovat talvikuukausia. Talvi on vuodenajoista viilein ja kuivin. Keskilämpötila on noin 18° C. Joulukuussa Taipeissa sataa vain noin 60 mm.

  • Historia

    Taipei sijaitsee kapeassa, kulhomaisessa laaksossa, joka kuuluu Taipein allasalueeseen. Nykyään tämän alueen kaupungit muodostavat Taiwanin suurimman kaupunkialueen. Esihistoriallisilla ajoilla alue näytti hyvinkin erilaiselta kuin nykyään. Tarkennuksena, se oli järvi, jota vuoret reunustivat. Nämä majesteettiset vuoret ovat varmaankin ainoa alue, joka ei ole muuttunut viimeisen vuosisadan aikana.

    Taipein alueen ensimmäiset asukkaat saapuivat meren yli muilta saarilta Tyyneltä Valtamereltä. Näitä ensimmäisiä asukkaita kutsutaan nimellä “Pingpu”, eli “aroaboriginaalit” ja heidän jälkeläisiänsä asuu edelleen Taiwanissa. Taipein kirjattu historia alkaa vuodelta 1709 kun Han-kiinalaiset saapuivat manner-Kiinasta ja alkoivat asettumaan Taipein alueelle. Nämä uudet asukit pakottivat alkuperäiskansat takaisin vuorille ja alkoivat kutsua heitä “vuori-ihmisiksi”.

    Mountains covered in mist during sunrise in Taiwan.
    Taiwan is a mountainous country, a rugged line separates the east and the west side of the island

    1800-luvun aikana Taipein taloudellinen merkitys kasvoi entisestään johtuen varsinkin lisääntyneestä ulkomaankaupasta ja teen viennistä. Vuonna 1886 Taiwan nimettiin Kiinan provinssiksi ja Taipeista tehtiin alueen pääkaupunki. 

    Japanilaiset hallitsivat Taiwania vuosien 1895 ja 1945 välillä ja tekivät Taipeista pääkaupunkinsa. Tällä aikavälillä Taipein infrastruktuuri kehittyi paljon ja se sinne alkoi rakentua hallinnollisen keskuksen tuntomerkkejä, kuten julkisia rakennuksia ja muita taloja. Noista ajoista säilyneet rakennukset kuuluvat nykyään kaupungin kalleimpiin tontteihin. Toisen Maailmansodan lopulla Kiinan Kansantasavalta (ROC) otti saaren haltuun.

    Tens of tall buildings with Taipei 101 as the biggest building
    Taipei, a great city to explore, never a dull moment to be found

    Taipei alkoi laajentua ja vuonna 1967 kaupungin alue kasvoi ottamalla haltuunsa läheisiä kaupunkeja ja kyliä. Tänä päivänä Taipei on tunnettu teknologiakeskittymä ja yksi maailman tiheimmin asutetuista kaupunkialueista. 

    Taiwanin tämän hetkinen poliittinen tilanne on kiistelty ja Taiwanin statuksesta ollaan monta mieltä. Tällä hetkellä se on käytännössä itsenäinen valtio, jota johtaa Kiinan Tasavallan (ROC) hallitus. Taiwanin poliittisesta statuksesta on kuitenkin kiistaa ja onkin pohdittu, kuuluisiko sen säilyä Kiinan Tasavaltana (ROC), yhdistyä Kiinan Kansantasavallan (PRC) kanssa vai muuttua itsenäiseksi Taiwanin tasavallaksi. 

    Vaikea poliittinen tilanne on haitannut kansainvälisten suhteiden ylläpitöä Taiwanille. Suurin osa valtioista käyttäytyy kuin Taiwani olisi epävirallinen valtio ja minimissään eivät tue valtiota virallisesti. Tämä järjestely on suosittu, sillä siinä pystytään toimimaan Taiwanin kanssa kuin se olisi itsenäinen valtio, loukkaamatta kuitenkaan Kiinan Kansantasavallan mielipidettä Taiwanin statuksesta.

  • Liikenne

    A train is driving on a railway between high buildings in Taiwan.

    Sinun kannattaa hankkia easy card, joka tekee Taipeissa liikkumisesta helppoa. Se on maksukortti, jota voit käyttää metrossa, busseissa ja jopa joissakin liikkeissä.

    Taipein metroverkosto (MRT tai Mass Rapid Transit) kattaa kaikkiaan viisi linjaa ja on ehdottomasti kätevin tapa liikkua Taipeissa. Huomaa, että metrossa syöminen ja juominen on kielletty.

    Bussejakin kulkee usein, ja eri bussilinjoja on yli 300.

    Taipeissa kannattaa myös pyöräillä. Vuonna 2008 perustettuun Youbike-verkostoon kuuluu satoja pyöräasemia ja tuhansia pyöriä. Puolen tunnin pyörävuokra maksaa vain 15 centtiä.

    Pidemmät matkat taittuvat kätevästi bussilla tai junalla. Bussimatka tai tavallinen junamatka Taipein eteläosiin kestää noin kuusi tuntia, mutta luotijunalla olet perillä peräti kahdessa tunnissa!

  • Valuutta

    Blue bills worth 1000 NTD are at the bottom while coins worth various amounts of money lie on top

    Taiwanin valuutta on Taiwanin uusi dollari tai tuttavallisemmin Taiwanin dollari. (NTD tai TWD). 100 TWD on noin 2,80 EUR.

  • Turvallisuus

    Taiwan on yksi maailman turvallisimmista maista. Väkivaltarikokset ja varkaudet ovat hyvin epätavallisia. Yhdysvaltalaisen lifestyle-lehti Presscaven teettämässä kyselyssä Taiwan valittiin maailman toiseksi turvallisimmaksi maaksi vuonna 2015.

    Taiwan on myös yksi maailman tektonisesti aktiivisimmista paikoista, mikä tarkoittaa sitä, että maanjäristykset ovat yleisiä Taiwanissa. Taiwanin itäpuolella on pieniä maanjäristyksiä lähes päivittäin, mutta Taipein alueella on harvoin suuria maanjäristyksiä.

  • Rokotukset

    Tuhkarokko-, sikotauti-, vihurirokko- sekä jäykkäkouristusrokotteiden on syytä olla voimassa. Myös hepatiitti A ja B -rokotteita suositellaan.

    Japanin aivotulehdusrokotetta suositellaan, mikäli aikomuksenasi on viettää aikaa maaseudulla vähintään kuukausi tai jos oleskelet maaseudulla ulkoilmassa pimeän jälkeen. Keskustele rokotuksista lääkärisi kanssa ennen lähtöä.

  • Takaisin Opiskele Taipeissa-pääsivulle

    Tuhkarokko-, sikotauti-, vihurirokko- sekä jäykkäkouristusrokotteiden on syytä olla voimassa. Myös hepatiitti A ja B -rokotteita suositellaan.

    Japanin aivotulehdusrokotetta suositellaan, mikäli aikomuksenasi on viettää aikaa maaseudulla vähintään kuukausi tai jos oleskelet maaseudulla ulkoilmassa pimeän jälkeen. Keskustele rokotuksista lääkärisi kanssa ennen lähtöä.