Hyväntekeväisyys

Hyväntekeväisyystyö Aasiassa

Meillä, jotka tulemme taloudellisesti hyvin menestyvistä maista, on mahdollisuus ja myös velvollisuus auttaa vähäosaisempia ihmisiä. Kaikki kohdemaamme ovat kuvankauniita, mutta pinnan alla ei näissäkään maissa kaikki ole hyvin. Auttaminen onnistuu parhaiten tukemalla paikallisia, luotettavaksi todettuja järjestöjä ja osallistumalla itse hyväntekeväisyystyöhön. Me tuemme erityisesti lasten ja nuorten koulutusta ja osallistumme hyväntekeväisyystapahtumiin.

Järjestämme Balilla ja Phuketissa opiskelijoillemme vierailun lastenkotiin orientaatioviikolla. Opiskelijoiden lapsille antama aika on jo itsessään hieno asia. Tämän lisäksi tuemme lastenkotien toimintaa lahjoituksilla. Lue alta tukemistamme kohteista sekä opiskelijoiden vierailuista lastenkodeissa.


staff, charity, orphan home, visit

ANNAMME HYVÄN KIERTÄÄ

Opiskelijat ovat osa paikallista yhteisöä vaihto-opintojensa aikana. Nämä yhteisöt ovat tärkeä ja rikastuttava osa vaihtokokemusta. Me Asia Exchangella haluamme auttaa niitä, jotka antavat paljon sekä meille että opiskelijoillemme.  

Haluamme kannustaa kaikkia opiskelijoita osallistumaan hyväntekeväisyystoimintaamme. On korvaamatonta nähdä paikallista elämää eri näkökulmasta, sillä siten pystyy kaikista parhaiten ymmärtämään vaihtokohdetta ja sen paikallista yhteisöä.

Järjestämme vierailuja orpokoteihin Balilla ja Phuketissa. Lapset nauttivat huomiosta ja ajastaan opiskelijoiden kanssa. Tuemme orpokoteja myös puolivuosittaisilla lahjoituksilla.  


SEEDS OF HOPE (BALI, INDONESIA)

Aloitimme hyväntekeväisyystyön Balilla sijaitsevassa Seeds of Hope -lastenkodissa vuonna 2010. Osana tukitoimintaa olemme tehneet lahjoituksia lastenkodin tilojen sekä siellä asuvien lasten elinolojen parantamiseksi ja koulutuksen järjestämiseksi. Lisäksi Balin opiskelijamme pääsevät omakohtaisesti tutustumaan ja osallistumaan lastenkodin toimintaan vaihdon aikana. Kokemus on koskettava niin lapsille kuin opiskelijoillekin.

Dalungin kylässä sijaitsevaa Seeds of Hope -lastenkotia ylläpitää vanha balilainen pariskunta. Lastenkoti on kuin suuri perhe, jossa vanhemmat lapset pitävät huolta nuoremmista.

Seeds of Hopen missio on taata lapsille koulutus sekä riittävä englanninkielen taito rakastavassa ja turvallisessa kasvuympäristössä. Lastenkodissa asuu noin 60-80 lasta, ikäjakaumaltaan vauvaikäisistä 21-vuotiaisiin. Lisää lapsia otetaan vastaan aina kun taloudelliset ja tiloihin liittyvät resurssit sen sallivat.

Seeds of Hope mahdollistaa lapsille ylläpidon, koulutuksen sekä valmiudet kunnolliseen elämään. Jo 15 nuorta, joille koulutus olisi ollut mahdotonta ilman lastenkotia, käy tällä hetkellä yliopistoa ja unelma kunnollisesta elämästä työpaikkoineen on toteutumassa heille.


donate green iconTOIMINTA LAHJOITUSTEN VARASSA

Seeds of Hopen toiminta pyörii täysin lahjoitusten varassa. Peruselintarvikkeiden kuten riisin lisäksi rahaa tarvitaan koulunkäyntiin ja tilojen kunnostukseen. Lahjoituksiamme on käytetty muun muassa homeen poistamiseen lasten asuinhuoneista, vessojen rakentamiseen, vuotavan keittiön katon uusimiseen, leikkikentän rakentamiseen ja ruokatarvikkeiden hankintaan.

user graduate green iconVAIHTO-OPISKELIJAT HYVÄNTEKEVÄISYYSTYÖSSÄ

Seeds of Hopen vapaaehtoistyöntekijät vierailevat lukukausittain Asia Exchangen kutsumana Udayana Universityssä esittelemässä lastenkodin toimintaa vaihto-opiskelijoille. Tämän jälkeen opiskelijoilla on mahdollisuus vierailla Seeds of Hopessa, jossa he voivat tutustua lastenkodin arkeen konkreettisesti leikkimällä lasten kanssa tai vaikka opettamalla heitä soittamaan kitaraa. Osa vaihtareista vierailee lastenkodissa säännöllisesti koko vaihdon ajan. Lue lisää blogistamme.


seeds of hope video screenshot

VIERAILU SEEDS OF HOPE-ORPOKODISSA

Oletko valmis yli 5000 opiskelijan tavoin ottamaan askeleen kohti elämäsi suurinta seikkailu Aasiassa?


ASIA CENTER FOUNDATION (PHUKET, THAIMAA)

Vuonna 2010 aloitimme hyväntekeväisyysyhteistyön Thaimaan Phuketissa sijaitsevan Asia Center Foundation (ACF) -lastenkodin kanssa. ACF on yhdistys, joka huolehtii vähäosaisten lasten hyvinvoinnista ja koulutuksesta Phuketissa. ACF:n työntekijöiden lisäksi yhdistyksessä toimii vapaaehtoistyöntekjöitä ja työharjoittelijoita.

ACF hallinnoi useita projekteja, jotka luovat Phuketissa asuville lapsille edellytyksiä kunnolliseen elämään. Esimerkiksi Patong Childcare Center -projekti mahdollistaa huolenpidon ja opetuksen yksinhuoltajaäitien 3-6 -vuotiaille lapsille. Yksinhuoltajaäidit työskentelevät yleensä gogo-baareissa ja ovat kykenemättömiä kasvattamaan lapsensa itsenäisesti. Yksi muista projekteista on Jumpstart Learning Center -koulutuksen järjestäminen Phuketin burmalaisille lapsille, jotka eivät ole oikeutettuja Thaimaan sosiaalietuihin tai koulunkäyntiin

Asia Exchangen hyväntekeväisyystyössä vaihto-opiskelijat saavat lukukausittain valita projektin, johon rahalahjoitus kohdistetaan. Projektista äänestetään ACF:ssä vierailun jälkeen.

Asia Exchangen hyväntekeväisyyskohteet ovat myös mielenkiintoisia työharjoittelu- tai vapaaehtoistyökohteita. Jos haluat lisätietoa hyväntekeväisyystyöstämme, voit ottaa yhteyttä meihin sähköpostitse tai puhelimitse.

SATUNNAISET LAHJOITUKSET

Asia Exchange tuki hiljattain Prince of Songla Universityn edustaja Colin Gallagheria Laguna Phuket International-maratonilla. Asia Exhange lahjoitti tietyn summan jokaisesta Colinin juoksemasta kilometristä hänen valitsemalleen hyväntekeväisyyskohteelle, the Phuket Loves You clubille.

The Phuket Loves You club on yhdistys, joka pyrkii rahoittamaan yhteisöpohjaisia HIV-hankkeita Phuketissa. Tässä tapauksessa valittu projekti oli nimeltään the Life Home Project Foundation, jonka tarkoitus on tarjota turvallinen ympäristö lapsille, joiden elämään HIV vaikuttaa. Apu vaihtelee koulutuksen tarjoamisesta lääkkeiden toimittamiseen. Lue lisää Read Phuket Loves You ja Life Home Project Foundation project.

Colin juoksi maaliin, ja Asia Exchange ylpeänä tuki häntä koko matkan, 42.195 km. Voit lukea lisää maratonista tästä artikkelista.


asia center foundation video screenshotACF-VIERAILU ASIA EXCHANGEN KANSSA

Tämä päivä oli yksi parhaita kokemuksia vaihtoni, ehkä jopa koko elämäni aikana. On vaikeaa sanoin kuvailla miltä tuntuu antaa niin paljon näille lapsille vain pienillä teoilla.Näin ennennäkemättömän ilon ja onnen heidän kasvoillaan. He olivat kiitollisia kauniista päivästä rannalta ja niin olivat myös opiskelijat. Kaikki lähtivät kotiin hyvällä mielellä siitä, että teimme jotain, joka merkitsee.
Entisen Asia Exchange opiskelijan kokemus vierailusta Asia Center Foundationissa


ASIA EXCHANGEN TUKEMAT ORGANISAATIOT

Jos hyväntekeväisyys on lähellä sydäntäsi, ja haluat omalta osaltasi edistää maailman lasten ja nuorten koulutusta, suosittelemme tutustumaan näihin Asia Exchangen tukemiin organisaatioihin ja avustusmahdollisuuksiin:

Amnesty International: https://www.amnesty.fi

Kirkon ulkomaanapu: https://www.kirkonulkomaanapu.fi/

Punaisen ristin kansainvälinen komitea: https://www.icrc.org/

Pelastakaa Lapset ry: https://www.pelastakaalapset.fi/

World Vision: https://worldvision.fi/

UNICEF: https://www.unicef.fi/